Etusivulle
kuvituskuva.
kuvituskuva.

Työnantajien asenteissa ja tiedoissa vielä parantamisen varaa

Invalidiliiton tilaaman tutkimuksen mukaan työnantajat tuntevat vielä heikosti vammaisten työnhakijoiden työllistymistä helpottavat tukimuodot ja monet mahdollisuudet työelämässä. Myös vaatimukset vammaisten ja vammattomien työnhakijoiden välillä vaihtelevat.

Noin puolet työnantajista olisi valmis palkkaamaan liikuntavammaisen henkilön heille töihin. Asia selviää Invalidiliiton tilaamasta Taloustutkimuksen tutkimuksesta, jonka mukaan rekrytoijista 57 prosenttia olisi valmis palkkaamaan vammaisen työnhakijan, 16 prosenttia ei palkkaisi ja neljännes (27 %) työnantajista oli epävarmoja kannastaan.

Palkkaamisessa tutkimuksen mukaan työnantajia epäilyttää eniten työn fyysisyys, mutta myös asenne ja tietämättömyys vaikuttavat rekrytointipäätöksiin niin, että vammainen hakija jää osaamisestaan huolimatta valitsematta.

Enemmän joustamista ja persoonaa

Tutkimuksen mukaan eniten palkkaamispäätökseen vaikuttavat työnhakijan osaaminen (75 %) ja asenne työhön (69 %). Myös motivaatiolla on merkitystä sekä vammaista että vammatonta työntekijää palkatessa. Selvimmät erot vammaisten ja vammattomien työnhakijoiden välillä ovat työnantajien suhtautumisessa persoonallisuuteen ja joustavuuteen.

Tutkimuksen mukaan vammaisilta työntekijöiltä odotetaan enemmän joustamista ja heidän persoonallisuuteensa kiinnitetään enemmän huomiota kuin vammattomien hakijoiden persooniin, kun organisaatioon etsitään uusia osaajia.

Tukea palkkaamiseen ja lisäarvoa organisaatiolle

Taloustutkimuksen tutkimukseen vastanneiden työnantajien palkkaamispäätökseen liikuntavammaisten hakijoiden kohdalla vaikutti myös se, että kyseisessä työssä liikuntavamma ei haittaa ja kyseisen henkilön osaaminen toi lisäarvoa yritykselle. Myös organisaation arvoilla oli vaikutusta palkkaamispäätökseen.

Vammaisten ihmisten työllistymistä edistävät tukimuodot ovat työnantajille vielä vieraita. Taloustutkimuksen tutkimuksen mukaan 85 prosenttia työnantajista ei tiedä, mikä on työolosuhteiden järjestelytuki. Työnantaja voi saada työolosuhteiden järjestelytukea, jos työhön palkattavan tai työssä jo olevan henkilön vamma tai sairaus edellyttää uusia työvälineitä tai kalusteita, muutostöitä työpaikalla tai tavanomaista enemmän apua työssä toiselta työntekijältä.

Vain 15 prosenttia tutkimukseen vastanneista työnantajista tiesi tuesta ja heistä joka viides oli hyödyntänyt tukea.

Invalidiliiton ja yhteiskunnan tavoitteena sopiva työ kaikille

Tullin pääjohtaja ja selvityshenkilö Hannu Mäkinen luovutti 8. helmikuuta työministeri Tuula Haataiselle selvityksen osatyökykyisten Suomen mallista. Mallin tarkoituksena olisi muodostaa lisää työpaikkoja ja tarjota osatyökykyisille henkilöille tukea työllistymiseen. Lisäksi Työterveyslaitoksen Moninaisesti parempi -hanke on julkaissut työpakkoja varten suositukset monimuotoisuutta edistävistä rekrytointikäytännöistä. Näitä suosituksia voidaan hyödyntää myös vammaisten ihmisten työllistymisen edistämisessä.

Myös Invalidiliitto edistää aktiivisesti vammaisten ihmisten työllistymistä. Sopivaa työtä kaikille -ajattelutavan tavoitteena on parantaa erityisesti fyysisesti vammaisten ihmisten työllistymistä. Konseptia rakennetaan yhdessä eri toimijoiden kanssa ja sen avulla on jo nyt tavoitettu satoja yrityksiä ja vammaisia työnhakijoita, joista kymmenet ovat työllistyneet tai päässeet aloittamaan opinnot. Vuonna 2021 yhteistyö jatkuu Ammattiopisto Spesian ja Work Pilotsin kanssa.

Taloustutkimus toteutti tutkimuksen 26.11.-11.12.2020. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia liikuntavammaisten ihmisten työllistämisestä sekä heidän suhtautumistaan liikuntavammaisten ihmisten työllistämiseen. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat organisaatioiden toimitusjohtajat tai vastaavat sekä HR-johtajat. Tutkimukseen vastasi yhteensä 327 eri organisaation edustajaa ympäri Suomea. Tutkimusmenetelmänä oli nettikysely tai puhelinhaastattelu.

Tukea työllistymiseen työnhakijoille, työnantajille ja opinto-ohjaajille:
esteettatoihin.fi

Teksti: Heidi Sipilä

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).