Etusivulle

Esteettömyys ei nosta talon hintaa

Esteetön omakotitalo ei ole muita kalliimpi, kunhan asia on mielessä jo suunnitteluvaiheessa. Talon suunnittelu alkaa tontin valinnalla.

Pyörätuolikelaaja Henry Manni, 27, on asunut koko ikänsä Lohjalla. Sadan metrin matkalla Rio de Janeiron kisoissa 2016 kelattu paralympiapronssi sai kotikaupungin lahjoittamaan urheilijalleen tontin. Hän alkoi kierrellä Lohjan asuinalueita ”sillä silmällä”.

– Esteettömyyden kannalta tontilla on valtava merkitys. Jos haluaa päästä kotoa helposti poiskin, ei taloa kannata tehdä ihan jyrkimmän mäen juurelle, Manni sanoo.

Hän päätyi Immulan omakotialueelle melkein tuhannen neliön tontille.

– Lohja on itselleni rakas paikka, ja täältä pääsee helposti liikkumaan joka suuntaan.

Heiniläntiellä ei korkeuseroja juuri ole. Mannin tontilla esteettömyys alkaa jo rakennuksen sijoittelusta. Sekä autokatos että päärakennus ovat mahdollisimman lähellä katua, jolloin lumitöiden määrä jää vähäiseksi. Pääovelle vievän luiskan betonivalussa on sähkövastukset. Talvipakkasilla ne eivät yksin riitä pitämään luiskaa sulana.

Talon takana asuintilojen lattiakorkeudella olevalta terassilta voi siirtyä myös pihanurmikolle ilman korkeuseroa.

– Avustajatunteja saa kuitenkin vain rajallisen määrän. Kompakti ja helppohoitoinen piha on mielestäni onnistunut, Manni kehuu.

Autokatoksen ja asuinrakennuksen väli on osittain katettu, ja talon päädyssä on tukevasta metalliritilästä valmistettu U-kirjaimen muotoinen pyörätuoliramppi terassitasolle nousua varten.

Rampin vieressä on pari porrasaskelmaa Mannin avopuolisoa Sonja Turnbull-Smithiä ja muita kävellen liikkuvia varten.

– Taloprojektissa on ollut koko ajan mielessä, että esteetön voi olla myös esteettinen. Ne eivät ole toisiaan poissulkevia, Manni sanoo.

Terassitasolta pääsee sisätiloihin talon päädystä kodinhoitohuoneen kautta tai takapihan puolelta osittain lasitetun terassin läpi. Myös tekniseen tilaan ja varastoon on käynti samalta tasolta ilman kynnyksiä.

Nopeaa toimintaa

Pohjatyöt tontilla aloitettiin helmikuussa 2017. Seinäelementit tulivat tontille toukokuussa, ja ne asennettiin kesäkuussa. Käyttöönottokatselmus ja Henryn muutto olivat jo marraskuussa.

Talon pystytyksen aikoihin Henry alkoi seurustella Tuusulasta kotoisin olevan Sonjan kanssa. Talon valmistuttua Sonja asui opiskelujen takia vielä Helsingissä, ja muutti Lohjalle vasta myöhemmin.

Vaikka itse rakennusvaihe oli nopea, sitä edelsi huolellinen suunnittelu. Kastellin talomalliin perustuvaan pohjaratkaisuun tehtiin reippaasti muutoksia.

– Kuvat piirrettiin moneen kertaan. Myös talotehdas suhtautui esteettömyyteen innostuneesti, ja heiltä tuli paljon siihen liittyviä ehdotuksia.

Esteettömyyskartoittajan koulutuksesta oli Mannille apua myös oman talon suunnittelussa. Päärakennus tilattiin Kastellilta muuttovalmiina, autokatos on tehty pitkästä tavarasta paikalla rakentaen.

Sokkelot pois

Talo on tämänhetkisen trendin mukaisesti pienehkö, mutta sisällä kaikki on suurta ja avaraa. Huoneistoneliöitä on 104, joihin mahtuvat samaa tilaa olevat olohuone ja keittiö, suuri makuuhuone ja sen vieressä oleva saunaosasto, kodinhoitohuone sekä alkujaan kahdesta makuuhuoneesta yhdeksi tilaksi yhdistetty treeni- ja työhuone. Alkuperäisessä pohjaratkaisussa väliseiniä oli paljon enemmän.

Valmiissa talossa koko saunaosasto on yhtä tilaa, vain löylyhuone on erotettu väliseinillä. Suureen tilaan mahtuu nyt myös poreallas. Terassitasollekin on upotettu kylpypalju, mutta saunaosaston allas on Mannin mukaan ahkerammassa käytössä.

Myös talon toinen WC-tila on iso. Sille saatiin lisätilaa poistamalla komeromainen vaatehuone, jota Manni ei kokenut tarvitsevansa.

Oviaukot ovat metrisiä, ja melkein kaikissa on liukuovet. Jopa takassa on pystysuunnassa liikkuva liukuluukku. Huonetilojen välillä ei ole kynnyksiä eikä lattialla mattoja, mikä helpottaa pyörätuolilla liikkumista. Laminaatti on parkettiin verrattuna kestävämpi lattiapinta.

Talossa on poistoilmalämpöpumppu ja vesikiertoinen lattailämmitys.

Lautaset laatikoissa

Mannin keittiö on Puustellin vakiomallistoa.

– Pelkästään itseäni ajatellen keittiötasot voisivat olla matalammallakin, mutta Sonja on aika pitkä nainen. Pärjään vakiokorkuisella keittiöllä. Pidän siitä, että lautaset ovat tasojen alla vetolaatikoissa. Yläkaapeissa on sellaiset tavarat, joita en päivittäin tarvitse.

Esteettömyyttä ajatellen keittiöihin saa myös sähköisesti säädettäviä tasoja, mutta niiden alle on vaikea sijoittaa kiinteitä vetolaatikoita.

Perinteisten 60-senttisten jääkaapin ja pakastimen tilalle Manni on valinnut yhdistelmäkaapin, jonka pakastimen puoleisessa ovessa on jääpalakone ja vesipiste.

Kodinhoitohuoneessa on tavanomaisen pesutornin sijaan tason alle asennettu kuivaava pesukone. Kodinhoitohuoneen ulko-oven vierestä on poistettu siivouskomero, jolloin siinä kohdassa voi säilyttää pyörätuolia.

Pihavalaistusta säädetään keittiöstä ja koko talon valaistusta ohjaa älyjärjestelmä.

Talossa on otettu huomioon muunneltavuus. Vaikka Manni ei tarvitse talon märkätiloissa tukikaiteita, mahdollistavat seinärakenteet sellaisten asentamisen jälkikäteen.

Työ- ja treenihuoneen voi jakaa väliseinällä kahdeksi makuuhuoneeksi niin, että kumpaankin huoneeseen jää metrinen oviaukko. Nyt treenihuoneen ja olohuoneen erottaa kaksimetrinen kulkuaukko, joka on lähes aina auki. Treenitilassa ovat vierekkäin Sonjan kuntopyörä ja Henryn käsikuntopyörä.

Esteettömyys ei ole erityistä

Esteettömyys ei ole edellyttänyt Henry Mannin talossa mitään erityisiä ratkaisuja, jotka nostaisivat talon hintaa.

– Leveämmät oviaukot eivät ole kapeita kalliimpia, eikä terassin rakentaminen asuintilojen lattiakorkoon maksa enempää kuin johonkin muuhunkaan korkoon. Mutta jos välttämättä haluaisi kaksikerroksisen talon ja sinne hissin, se kyllä maksaisi, Manni pohtii.

Monet ratkaisuista ovat kuitenkin sellaisia, joiden tekeminen jälkikäteen valmiiseen taloon olisi kallista. Niin kuin se, että lasiterassin liukuovikiskot on upotettu terassitasoon, minkä ansiosta lasitetulta osuudelta voi siirtyä ulkoterassille ilman kynnystä.

Teksti Juha Peltonen
KuvaTimo Porthan

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).