Etusivulle

Esteetön Suomi -palkinto Aalto-yliopiston kandidaattikeskukselle

Vuoden 2015 Esteetön Suomi -palkinto on myönnetty Aalto-yliopiston kandidaattikeskukselle Espoossa. Palkinto luovutettiin Apuvälinemessujen avajaisten yhteydessä Tampereella 5.11.2015. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi tunnustuksena toiminnalle tai kohteelle, joka valtakunnallisesti merkittävällä tavalla toteuttaa laajaa näkemystä esteettömyydestä ja Design for All -periaatteesta. Palkinnon saajan valitsi viisijäseninen palkintolautakunta, johon kuuluvat edustajat Invalidiliitosta, Rakennustietosäätiö RTS:stä ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFAsta.

Aalto-yliopiston kandidaattikeskus eli entinen Teknillisen korkeakoulun päärakennus on Alvar Aallon suunnittelema. Rakennuksen arvo suojelukohteena asetti erityisiä vaatimuksia korjaamisen suhteen, jotta tiloista saatiin kaikille henkilöille toimivat ja soveltuvat. Korjaus- ja muutostöiden suunnitteluvaiheeseen otettiin mukaan henkilöstöä ja opiskelijoita sekä kuultiin Espoon vammaisneuvoston näkemyksiä. Peruskorjauksessa toteutettiin esimerkiksi esteettömät reitit sisäänkäynneiltä kaikkiin kerroksiin ja suojeltujen luentosalien esiintymistasoille sekä kiinnitettiin erityistä huomiota valaistukseen ja opastukseen. Korjaus- ja muutostöiden pääsuunnittelijana toimi Arkkitehdit NRT Oy ja pääurakoitsijana NCC Rakennus Oy. Muutos- ja korjaustyöt valmistuivat vuonna 2015.

Kandidaattikeskuksen pääaulasta avattiin esteetön reitti salin esiintymistasolle pihakannen alaista uutta luiskaa pitkin. Ylälämpiöstä pääsee esteettä saliin, jonka ylimmäisen penkkirivin tilalle rakennettiin uudet pyörätuolipaikat. Induktiosilmukka kattaa ylimmät penkkirivit.

Palkintolautakunta jakoi tänä vuonna myös kolme kunniamainintaa. Kunniamaininnan saivat Lakeuden Elämysliikunta ry:n puheenjohtaja Hannu Salo, arkkitehti Tapio Kaasalainen sekä Vantaan Festivaalit Oy/Ruisrock.

Lakeuden Elämysliikunta ry:n puheenjohtaja Hannu Salo on yli kymmenen vuoden ajan toteuttanut lukuisia kehittämishankkeita, joissa lähtökohtina ovat olleet esteettömyyden ja elämyksellisyyden tuottaminen. Tuloksena Seinäjoelle ja sen lähialueille on rakentunut laaja esteetön luontoliikuntaympäristö.

Arkkitehti Tapio Kaasalaisen diplomityö Ikääntyvät asukkaat ja asunnot – Vaiheittaiset esteettömyysparannukset lähiökerrostaloissa tarjoaa konkreettisella tavalla malleja lähiökauden asuinkerrostalojen esteettömyyden parantamiseen. Diplomityössä löydettiin uudenlaisia näkökulmia esteettömyyden edistämiseen. Diplomityön perusteella rakennusalan yritysten on mahdollista luoda uudenlaisia konsepteja esteettömyyden parantamiseen lähiökerrostalojen korjaus- ja muutostöissä.

Vantaan Festivaalit Oy/Ruisrock on toteuttanut yhteistyössä vammaisjärjestöjen kanssa saavutettavuusprojektin vuonna 2012 sekä laatinut saavutettavuuslupaukset, joita kehitetään vuosittain. Myös yhteistyö vammaisjärjestöjen kanssa on jatkuvaa. Tapahtumien saavutettavuustiedot ovat etukäteen luettavissa verkkosivuilta.

Kuvat: Aalto-yliopisto, Tuomas Uusheimo