Etusivulle

Seksuaalikasvatuksen peileinä toisillemme

Olin vasta aloittanut työni Aspa-säätiön Voimaa seksuaalisuudesta -hankkeessa keväällä 2021 kun pääsin kuulemaan verkkoluennolla Väestöliiton asiantuntijalääkäri Raisa Cacciatorea. Puheenvuorossaan Cacciatore kannusti kuulijoittaan harjoittelemaan seksuaalikasvatuksen puhetta aluksi pihan puille ja lemmikkikoirille, vasta sitten muille ihmisille. Minä nyökyttelin tietokoneeni äärellä niska notkuen, hymyni korvia hipoen!

Seksuaalisuus on olennainen osa ihmisyyttä: se kertoo siitä, kuka sinä olet, mistä pidät ja mitä toivot. Seksuaalisuus on meissä jokaisessa valmiiksi jo syntymässä ja se kehittyy iän ja elämäntapahtumien myötä. Raisa Cacciatoren sanat muistuttivat minua kuitenkin siitä, että seksuaalisuuden sanastoa pitää opetella ja harjoitella kyetäkseen puhumaan siitä toisten kanssa. Vain tuntemalla merkitykset, joita olemme yhteisesti antaneet seksuaalisuuden asioille, voimme päästä vaihtamaan niistä ajatuksia muiden kanssa ja oivaltamaan uusia puolia itsestämme. Vuorovaikutukseen luotankin lujaa: toisia kuulemalla ja minuudestaan kertomalla on mahdollista kasvaa ja tulla näkyväksi niin muille kuin itselleen.

Aspa-säätiön Voimaa seksuaalisuudesta -hanke on tehnyt lähes neljän vuoden ajan työtä nimenomaan eri tavoin vammaisten henkilöiden ja mielenterveyskuntoutujien seksuaalisuuden näkyväksi tekemisen parissa. Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa asumispalveluja käyttävien henkilöiden valmiuksia ilmaista omia seksuaalisuuteen liittyviä toiveitaan ja tarpeitaan. Yhdessä hankkeen kokemustoimijoiden kanssa olemme synnyttäneet kohtaamisten ja oivallusten lisäksi hienoja Lupa puhua -työkaluja, joiden avulla seksuaalisuuden teemoja olisi helpompi ottaa puheeksi arjessa.

Lupa puhua -korttipakan itsemääräämisoikeuteen liittyvät teemat ja minä olen -lauseiden harjoittelu sopivatkin loistavasti aamutoimien ja hampaidenpesun tahtiin toisteltavaksi. Omia rajojaan voi tunnistaa lähestyessään toisia lounaspöydässä, ohjeet harjoitteeseen löytyvät Into ilmaista, lupa puhua -toimintapakista. Illan rentoihin pelihetkiin voisi vaihteeksi napata yhteiskunnallisen Idis- identiteettipelin, jonka tiimellyksessä osallistujat kohtaavat ja ratkaisevat erilaisia syrjintätilanteita ja keräävät itselleen mahdollisimman monta identiteettiä. Kutkuttavan jokapäiväistä, vai ei sittenkään?

Ottaa varmasti vielä aikansa, ennen kuin seksuaalikasvatuksen aiheet tulevat meille tavallisiksi tai helpoiksi puheenaiheiksi. Voimaa seksuaalisuudesta -hankkeen aikana seksuaalisuuspuheen äärellä on todistettu monia innosta syttyneitä silmiä ja kuultu oivalluksen aatoksia, kun on ymmärretty, että seksuaalioikeudet kuuluvat meistä jokaiselle. Hanke on nyt päättymässä, mutta onneksi voimme jokainen tehdä arkisia seksuaalikasvatustekoja. Annetaan läheisillemme mahdollisuus kertoa tunteistaan, toiveistaan ja tarpeistaan. Pidetään seksuaalioikeuksien lippua korkealla vastakin!

Kirjoittaja on Aspa-säätiön Voimaa seksuaalisuudesta -hankkeen hankepäällikkö. Aspa-säätiö vuokraa kohtuuhintaisia asuntoja arjessaan tukea tarvitseville. Säätiön hankkeissa kehitetään asiakkaiden itsenäistä elämää.

Jaa uutinen

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).