Etusivulle

Kysyin ministeriltä – ministeri vastasi. Vammaiset ja osatyökykyiset tarvitsevat palkkatukea työllistymiseen

Maamme hallitus valmistelee valtion tulo- ja menoarvioesitystään vuodelle 2016. Talousarvioesitys on tulossa eduskunnan käsittelyyn syyskuun aikana. Joka tuutista saa kuulla, kuinka karsia ja sopeuttaa pitää siellä sun täällä. Työ- ja elinkeinoministeriö on juustohöylännyt omaa budjettiaan jo aiemmin. Tästä raastamisesta seurasi jo viime keväänä se, että vammaisten ja pitkäaikaissairaiden palkkatukeen TE-toimistoissa varatut rahat loppuivat ennen aikojaan.

Myöhemmin kesällä kuivuivat myös pitkäaikaistyöttömille suunnatut palkkatukihanat sekä aloittavien yrittäjien starttirahat.
Invalidiliitto toi asian julkisuuteen saatuaan tietoja suoraan TE-toimistoista ympäri maata. Tiedotettamme referoitiin mediassa laajalti talouslehtiä myöten.
Kevään kokemuksista viisastuneena otin yhteyttä työministeri Jari Lindströmiin. Kerroin hänelle viestissäni kuinka hallituksen tulisi nyt – haastavasta taloustilanteesta huolimatta tai kenties juuri siksi – panostaa työttömyyden torjuntaan. Työttömien määrä lisääntyy jatkuvasti. Erityisen vaikeaa työllistyminen on vammaisille ja pitkäaikaissairaille. Vammaiset ja pitkäaikaissairaat sekä osatyökykyiset henkilöt ovat niitä, jotka useimmiten työllistyvät viimeisten joukossa, silloinkin kun työllisyystilanne alkaa parantua. Heidän saamisekseen työmarkkinoille tarvitaan taloudellista tukea sekä palkkatuen että starttirahan muodossa.

Vetosin viestissäni, että palkkatukirahoja varattaisiin vuoden 2016 budjettiin tämän vuoden tasoa selvästi enemmän. Palkkatukea tulisi myös erityisesti suunnata vammaisille ja pitkäaikaissairaille työnhakijoille sekä vastavalmistuneille nuorille. Erityisesti vammaisilla on muita korkeampi työllistymiskynnys ylitettävänään. Myös YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus edellyttää valtiolta toimia vammaisten henkiöiden yhdenvertaisuuden edistämiseksi työelämässä.

Lähetin viestini keskiviikkoiltana vähän ennen kello kymmentä, ja reilut puoli tuntia myöhemmin sain ministeri Lindströmiltä vastauksen, jossa hän kertoi tekevänsä esityksen lisäbudjetista vielä kuluvalle vuodelle. Lisäbudjetissa on tarkoitus ottaa huomioon nimenomaan paheneva yleinen työllisyystilanne. Myös ensi vuoden budjetin vääntöihin ministeri kertoi vievän viestimme. Oli mukava huomata, että näinkin suora keskusteluyhteys on joskus olemassa jopa itse ministeriin. Nyt vain odottamaan syksyn budjettikäsittelyä eduskunnassa. Itse tulen lukemaan työ- ja elinkeinoministeriön osion tarkalla silmällä. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin


Anssi Kemppi
Järjestöjohtaja
Invalidiliitto ry

Jaa uutinen

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).