Etusivulle

Kipu voi nakertaa elävältä

SE syö keskittymiskykyä, muistia ja herättää öisin. Se lisääntyy vuosi vuodelta ja estää pian pyörätuolissa istumisenkin!

Samaan kaivoon ovat mennä myös tietokoneella asioiminen, luentotöiden tekeminen ja ystävien tapaaminen varsinkin alkutalven vedellessä tuimasti ripakinttujen läpi.

Sähkötykset, jäätävät poltteet ja kiehuvat hermoradat ovat läsnä jokainen päivä. Yöllä, kunnon unessa pääsee toveiksi rauhaan.

Sähköt ja säryt eivät todellakaan ole tässä maassa vain minun ”päänsärkyni” (eli halvaantumisen sekä selkäytimen katkeamisen plus syringomyelian aiheuttamat ongelmat).

Olen lukenut monista lähteistä juttuja neuropaattisista kivuista - siis eri syistä kärsivien ihmisten käsittämättömistä kokemuksista. Yksi syy on esimerkiksi sähköallergia. Aloitin tekemään juttua.

Löytyi nuori suomalainen mies, joka totesi, että metsän laitaan parkkeerattu, sähkötön asuntovaunu oli sähköallergiasta kärsineen kaverin mielestä paras paikka elää.

LIIKAA KAPULOITA? Itse mietin sähköllä käyvää sänkyäni ja sen avustajaystävällistä ergonomiaa, joka mahdollistaa kaukosäädintä painaen oikeat työasennot sekä assareille että minulle. Ilman Keinuvuodetta jähmettyisin entistä enemmän yhteen asentoon yön aikana. Töpseli on onneksi maadoitettu.

Olohuoneessa on suoraan ”kapulasähköllä” toimiva tv-tuolini. Se mahdollistaa illan aikana selän eri asentoja, vaikka kipuja se ei viekään.

Känny korvassa ja läppäri sylissä ovat työn kannalta välttämättömiä, mutta nekin sähisevät ilkeästi tähän tomumajaan.

Lääketiede ei ole löytänyt alakropan hermopoltteisiin yhtäkään lääkettä, joka sopisi ainakaan minun korvien väliini (siellähän se kipu todentuu). Asiaa ei helpota, kun ei saa ulkoilmaa eli happea kesän lailla.

EUTANASIA on ollut jopa Suomessa vihdoin eturivin uutisissa. Entiset kansanedustajat Esko Seppänen, Iiro Viinanen ja mm. Ilkka Taipale ovat tehneet kansalaisaloitteen, jossa kannatetaan ”hyvää kuolemaa”. (Kreikaksi ”eu” on hyvä ja ”thańatos kuolema”.) Aloitteen on allekirjoittanut nopeasti yli 50 000 suomalaista.

Heidän mielipiteitään lainaten ja lyhyentäen:

- Eutanasialaki tarvitaan lisäämään elämän loppuajan vaihtoehto niille kanssaihmiselle, jotka eivät saa sietämättömiin kärsimyksiinsä riittävää lievitystä palliatiivisesta hoidosta huolimatta.

- Lääkärin ja potilaan pitää kummankin olla yhtä mieltä siitä, ettei muita mielekkäitä vaihtoehtoja ihmisen tilanteeseen enää ole. Lääkärin pitää olla vakuuttunut siitä, ettei potilas kärsi arvostelukykyään heikentävästä psykiatrisesta sairaudesta. Lääkäri myös konsultoi ainakin yhtä, puolueetonta kollegaansa, jonka täytyy myös tavata ja arvioida potilaan tila.

- Lääkäri suorittaa eutanasian asianmukaisesti: on paikalla potilaan kuolemaan saakka, jonka jälkeen hän on ilmoitusvelvollinen eutanasian toteuttamisesta sitä varten perustettavalle valvontaelimelle. Sille hänen on toimitettava tarkat tiedot eutanasiaan johtaneista syistä sekä muista tapahtumatiedoista laissa tarkemmin määritetyllä tavalla.

- Hoitohenkilökunnalle ei tule asettaa velvoitetta osallistua eutanasian toteuttamiseen. Silloin lääkäri voi ohjata potilaan jollekin sellaiselle lääkärille, joka on valmis sen toteuttamiseen kriteerien täyttyessä.

Tärkeää on se, että kukaan ei voi tehdä eutanasiapäätöstä itse potilaan puolesta.

MONIMUTKAINEN asia. Satoja mielipiteitä. Sattuneista syistä tiedän oman kantani, ja toivottavasti osaan ilmaista sen järjissäni.

pirjo.kauppinen@hotmail.com

Aiheesta lisätietoja netistä esim: kansalaisaloite.fi

Jaa uutinen

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).