Etusivulle

Kipu ahdistaa

Kipu on ollut osa isäni arkea jo pitkään. Eikä tilanne ole paremmaksi matkan varrella muuttunut, päinvastoin. Hänen päivittäiseen pilleripalettiinsa kuuluu reilu kymmenen eri lääkettä, mukana särky- ja unilääke sekä lisäksi kipulaastari viikoittain. Tästä lääkeshowsta huolimatta kipu jaksaa musertaa ja tehdä elämän raskaaksi. Aikoinaan niin iloinen ja sosiaalinen mies elää nykyisin jatkuvan kivun ahdistamana.

Meillä kaikilla on varmasti kokemusta kivusta, kovastakin sellaisesta. Päivittäinen ja jatkuva kipu kuitenkin syö ihmistä. Tällöin saatetaan etsiä apua esimerkiksi kipupoliklinikalta, jotka eivät tosin ole kaikille saavutettavissa. Jotkut kokevat saavansa niistä apua, toiset kuuluvat taas sanovan niiden olevan yhtä tyhjän kanssa. Kokemuksia on erilaisia.

Lääkkeiden sivu- ja yhteisvaikutukset voivat myös olla rankkoja, eikä sitä aina itse ymmärrä, että pahoinvointi tai sekava olo saattaakin johtua lääkkeistä. Eikä sitä aina muutkaan ymmärrä. Varsinkin iäkkäiden henkilöiden sekavuus saatetaan vain ottaa annettuna eikä sen syitä ryhdytä tarkemmin selvittämään. Joskus kuitenkin jo pelkkä lääkkeiden vaihtaminen voisi parantaa elämän laatua.

Kipua voi helpottaa ainakin jossain määrin erilaiset rentoutusmenetelmät. Myös vertaisryhmätoiminnan on havaittu auttavan kroonisesta kivusta kärsiviä, niin yllättävältä kuin se saattaakin kuulostaa.

On kuitenkin varsin mielenkiintoista, ettei nykyaikainen lääketiede - ja lääketeollisuus – ole pystynyt kehittämään tehokkaita hoitoja ja lääkkeitä kivun hoitoon. Sitä odotellessa toivoisi, että monet hoitoalalla toimivat olisivat kiinnostuneempia hankkimaan lisätietoa kivunhoidosta. Tai vähintäänkin ohjaisivat asiakkaansa sellaiselle asiantuntijalle, jolla tuota tietoa enemmän on. Kaikki kun eivät jaksa eivätkä pysty tietoa itse hankkimaan.

Eikä avun tulisi riippua iästä.

Sinikka Rantala
Viestintäjohtaja, päätoimittaja
Invalidiliitto ry

Jaa uutinen

Kommentit

Jatkuva piinaava kipu

Tk lääkäriltäkin vain pilkkaamista, ei hoitoonohjausta, esim reuma- ja/tai autoimmuuniperäisten sairauksien selvittämiseksi. Olisko löydettävissä jotain helpottavaa tai jopa parantavaa tai etenemisen ehkäisevää hoitoa? Diagnosoitu on jo kymmeniä vuosia sitten astma, nivelrikko (leikkauksia ja keinoniveliä), palmoplantaarinen pustuloosi, rintasyöpä (leikattu), jonka seurauksena jatkuvasti pidettävä puristushiha (käteen tulleen ruusutulehduksen seurauksena).. Pelkkää vähättelyä ja masennuslääkkeiden tarjoamista kipuun...

Eira Hänninen  •  29.09.2018, klo 12:59

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).