Etusivulle

Serenityn pitkä odotus

– Mulla on ihana lapsuusmuisto. Näin messuilla avustajakoiran ja sain kokeilla, miten koira pystyi auttamaan mut maasta ylös. Se oli ihan uskomattoman hieno kokemus. 19-vuotiaana ryhdyin tosissani tutkimaan, mitä koiran saaminen vaatii.

– Yllätyksekseni huomasin täyttäväni kaikki vaatimukset: olen sinut vammani kanssa, pystyisin huolehtimaan koirasta ja siitä olisi konkreettista apua arjessani.

Serenity tarvitsee paljon apua arjessaan. Henkilökohtainen avustaja auttaa häntä kotitöissä, nostaa tavaroita ja auttaa riisuuntumisessa sekä pukeutumisessa. Koira voisi auttaa monissa näistä tehtävistä.

– Mun on ollut pakko opetella pyytämään apua. On olemassa paljon asioita, joita en yksinkertaisesti pysty tekemään. Usein avustaja on kuitenkin vähän varmuuden vuoksi mukana. Jos esimerkiksi matkustan, pitää avustajan olla mukana siltä varalta, että pudotan jotain tärkeää enkä pysty nostamaan sitä.

– Avustajakoiran kanssa saisin valtavasti lisää itsenäisyyttä, kun koira olisi aina mukana ja tekisi avustamishommat ilolla, häntä heiluen, Serenity sanoo.

Serenity käyttää liikkumiseen usein sähköpyörätuolia, mutta koiran avulla nuori nainen pystyisi kävelemään lyhyitä matkoja.

– Haluaisin harjoitella kävelemistä, mutta en uskalla lähteä yksin liikkeelle. Jos mulla olisi koira, ihmiset huomaisivat sen liivit ja ymmärtäisivät että koiran kävelyttäjällä on jokin vamma. Se antaisi mulle tilaa liikkua turvallisesti.

Julkisen rahoituksen piiriin

Invalidiliiton tavoitteena on saada avustajakoirat näkövammaisten opaskoirien tapaan julkisen rahoituksen piiriin. Vain näin koiria pystyttäisiin tarjoamaan kaikille niitä tarvitseville.

Niin kauan kuin julkista rahoitusta ei myönnetä, toiminta pyörii uuden Veikkauksen rahapelituotoista jaettavien avustusten ja yksityisten lahjoittajien tuen varassa.

– Invalidiliiton mielestä avustajakoira on saatava viralliseksi lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineeksi samalla tavoin kuten näkövammaisten opaskoirat, lakimies Henrik Gustafsson lisää.

Sosiaali- ja terveysministeriön lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineasetuksen muistiossa todetaan asetuksen sanamuodon sallivan myös avustajakoirien myöntämisen apuvälineinä sairaanhoitopiirien myöntämiskäytännöissä.

Gustafsson perustelee asiaa myös sillä, että Suomessa ratifioidun YK:n vammaissopimuksen perusteluissa vammaiselle henkilölle apua ja tukea antaviksi tahoiksi lasketaan myös eläimet.

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n selvityksessä vuodelta 2014 avustajakoirien todettiin vaikuttavan myönteisesti muun muassa asiakkaiden fyysiseen terveyteen ja toimintakykyyn, psyykkiseen hyvinvointiin ja sosiaaliseen osallistumiseen.

Teksti Elina Lakso
Kuva Minna Rossi