Etusivulle
Kaikki irti elämästä

Etusivu

Artikkelit

Kati van der Hoeven

Kaikki irti elämästä

Kati van der Hoevenin, 49, elämänasenteesta kannattaa ottaa mallia. Aivorungon infarktin 29 vuotta sitten saanut Kati ei pysty puhumaan tai liikkumaan. Silti hän on onnistunut kuulumaan ja näkymään julkisuudessa teknisten kommunikaatiovälineiden ja avustajien avulla.

Elisa Vesterinen

Yli puolet kärsii yksinäisyydestä

Yksinäisyys on suuri yhteiskunnallinen ongelma Suomessa. 56 prosenttia kertoo kokevansa yksinäisyyttä ainakin joskus, selviää Suomen Punaisen Ristin tuoreesta yksinäisyysbarometrista. Onko sitten vammaisilla ihmisillä muuta väestöä enemmän yksinäisyyttä?

Anni Kyröläinen

Bort med fördomarna

Anni Kyröläinen skapade en arbetskarriär i stället för att gå i pension.

Sara Väisänen

Kokemustoimijoiden ääni kuuluviin

Invalidiliiton kokemustoimijat jakavat tietoa arjestaan eri alojen opiskelijoille ja ammattilaisille. Lisäksi he voivat olla mukana erilaisissa työryhmissä. Helsinkiläinen Sara Väisänen on antanut panoksensa jo kahteen osallisuutta korostavaan hankkeeseen.

kuvituskuva.

Viidesosan osallisuus jää erittäin heikoksi

Invalidiliitto toteutti marraskuussa 2023 ensimmäistä kertaa osallisuusbarometrin, jonka tavoitteena oli saada tietoa vammaisten henkilöiden osallisuudesta.

SYVENNÄ JUTTUJA VIDEOILLA

Kati viestii silmillään

Locked-in-syndrooma jätti Kati van de Hoevenin kommunikointia varten vain silmänliikkeet.

Voimakas vaikuttamistyö kantoi hedelmää

Invalidiliitossa uskotaan siihen, että julkisen sektorin vastuunotto mahdollistaa tulevaisuudessa avustajakoiratoiminnan jatkumisen.

Kunto kestää, vaikka jalat puuttuvat

Jenni Halme elää niin normaalia elämää kuin mahdollista. Molempien jalkojen amputaatio ei estä reipasta kuntoilua.